tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kauden viimeinen


11.6 Oli mun viimeisen ratsastustunnin vuoro tällä kaudella. Bussissa ennustelin että koska en voinut saada Ikkeä tunnille, tulisi se olemaan luultavasti Marketta. Joten arvatkaapa huviksenne minkä ponin kohdalla mun nimi komeili.. Marketan tietenkin!

Alkukäyntien jälkeen verkattiin itsenäisesti ravissa. Tein lähinnä ympyröitä ja koitin saada kontaktia poniin. Aluksi Marketta oli todella jäykkä ja sain tosiaan tehdä hommia jotta poni taipuisi edes pikkaisen. Välillä tuntuma suuhun oli hyvä, mutta hetkittäin Marketta tuli todella vahvaksi.


Siirryttiin harjoitusraviin. Käännettiin pituushalkaisijalle lyhyeltä sivulta ja käännettiin ensn oikealle voltti, jonka jälkeen piti ratsastaa aivan suoraan. Aluksi oli haksemista ohjien ja käsien kanssa, mutta saatiin suoraksi muutamalla toistolla. Päänvaivaa tosin herätti kulma suoran jälkeen, koska en saanut Markettaa asettumaan ja taipumaan tarpeeksi. Kunhan sain homman juonesta kiinni, onnistui sekin paremmin. Tehtiin samalla lalla myös kääntämällä voltti vasemmalle ja siinä vaiheessa meinasi Marketalta vähän vauhti hyytyä. Lopulta saatiin ok pätkiä niinkin päin.


Jätettiin pituushailkasija pois ja tehtiin molempien pitkien sivujen alkuihin voltti, josta jatkettiin muutama askel avoa. Aluksi avot eivät menneet Marketan korviin, mutta kun sain omat avut läpi tuli varsin hyviä askeleita. Paljoa ei avoa väännetty, mutta tehtiinpähän kuitenkin.


Unohdettiin avot ja tehtiin toisen pitkän sivun alkuun voltti jonka jälkeen nostettiin laukkaa. Marketta nosti laukat superhyvin ja malttoi odottaa 95% ajasta ohjeita. Laukka pyöri todella hyvin ja pääsin istumaan oikeasti syvälle satulaan ja siilisyelin vain siellä. Loppuun asti piti ponia hieman kannustaa, mutta silti melko vähällä paneella selvittiin.


Loppuun itsenäisemmät loppuravit ja käynnit. Marketta oli kiva, tosin en se ehkä kaikista poneista eniten oo mun tyylinen. Olisin niin kovasti halunnut jonkun mun suoksikkiponin viikistä kauden viimeiselle tunnille, mutta ehkä selviän näinkin ;)!


Postausideoita on mutta saa nähdä ehdinkö kesän tiimellyksessä toteuttamaan niitä. Jos teillä olisi jokin ehdoton toivepostaus jotain aiheesta ehdottaka, olen avoin kaikille ehdotuksille!



6 kommenttia:

  1. Jos olet menossa kisoihin, leirille tai valmennukseen, niin tee postaukset niistä kuvien, videoiden ja pitkän selostuksen kanssa.
    Tee postaus välillä myös Spiritin hoitamisesta. Kai vielä hoidat sitä?
    Oma varustepostaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisoissa ja leirillä kävinkin jo ja niistä on tulossa omat postauksensa kunhan ehdin materiaalin kimppuun!
      Voisin kyllä tehdä postauksen Spiritin hoitamisesta, mutta mitä ihmettä laittaisin siihen... Hoidan edelleen ponia ja se on paras, mutta en kuitenkaan tee sen kanssa mitään ihmeellistä joten en usko että saisin kokonaista postausta väännettyä siitä.. katsotaan kuitenkin ;)
      Pistän varustepostauksen korvantaakse..

      Poista
  2. Sun kaikissa teksteissä on melkein kirjoitusvirheitä ja käytät sellaista sanastoa välillä, josta jää vähän epäselväksi se tarkoitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei vaan mene ihan putkeen kirjoittaminen ja tulee ajatuskatkoja, mutta jos on melkein kirjotusvirheitä eihän niitä sitten ole ollenkaan ;) Sanasto mitä käytän on mulle ihan normaalia, jos ei jotain ymmärrä saa kyllä kysyä :)

      Poista
  3. Vaikkei Marketta ehkä ihan sun lemppariponeihin kuulu näytti kuitenkin menevän hyvin!

    VastaaPoista