sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viikko Italian lämmössä

18.5-24.5 vietettiin luokan kanssa Italian hienoissa maisemissa. Maanantaista torstaihin vietettiin Grosseto nimisessä pikkukaupungissa, jossa meillä oli kouluyhteistyö ja heidän avullaan tutustuttiin Italiaan ei niin turistimaisesti. Luontopolku ja Baywatch olivat koko reissun suurimmat "vitsit". Italialaisille luontopolku tarkoitti pitkää asfaltoitua tienpätkää, jonka ympärillä oli monenmoista ryteikköä. Rannalla taas harjoittelimme Baywatch juoksua ja uimme lämpöisessä merivedessä. 

Torstana iltapäivällä suuntasimme Roomaan, jossa olimme ensimmäisenä päivänä odotelleet junaamme muutaman tunnin. Roomassa meno oli erilaista mutta mukavaa sekin. Shoppailtua tuli yllättävän vähän, muitten jaksaminen meinasi loppua kun mulla vasta alkoi tavaraa löytyä. 

Pitsaa söin huimat kaksi kertaa, sekä molemmillakerroilla onnistuin ottamaan kinkkupitsan. Suomen kinkkupitsa verrattuna Italian samannimiseen on kuin yö ja päivä. Italian pitsa on vain pohja, tomaattimurskaa, juustoa ja pitkiä, ohuita, leveitä, mutta limaisia ja sitkeitä kinkkuviipaleita. En erityisemmin nauttinut näistä ja päätin pysyä pastakannalla. Söin älyttömän hyviä pastoja ja nyt näin jälkeenpäin kun ajattelenkin niitä herahtaa vesi kielelle. Ehdottomasti siis suosittelen pastaa jos Italiassa käytte. 

Kuvia tuli otettua reilu 1000, joka on aika hyvä saavutus. Monissa kuvissa onkin mun luokkalaisia, joten niitä en alkanut tänne tunkemaan. Joten nauttikaa kuva-annista! Toivoisin että kertoistte suosikkikuvanne ja mahdolliset kokemukset Italiasta, jos siellä olette pyörähtäneet.

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11

12
13
14
15
16
17
18

19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78

7 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Aivan mahtavia! :) En osaa sanoa lempparia, varmaan noi auringonlasku kuvat. :)

    VastaaPoista
  2. Vau miten hienoja kuvia kaikki! Teillä taisi olla kiva reissu! :)

    - Mimmi

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia! :)

    http://joannabelieve.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. 69 on aina paras ;) noei ei noist pysty valitseen xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 69 kyllä toimii aina ;) mutta kiitoskiitos :D!

      Poista