keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pikkupomppuja


8.5 Marketta tarvitsi lainakuskia ja minähän ilmottauduin vapaaehtoiseksi kun kukaan muu ei tahtonut tamman selkään kavuta. Alkuverkattiin aikalailla itsenäisesti ympyröillä. Koitin saada Marketan pysymään avuilla ja jarrun toimivana. Aina sillointällöin mentiin pidempi pätkä kevyessä istunnassa ja kyllä homma sujui näinkin onneksi. 


Nostettiin laukkaa toisessa päässä ja laukattiin kavaletin yli, aluksi kavaletin kohdalla menivät Marketan jalat solmuun kun en tukenut tarpeeksi ja tuonut tammaa tarpeeksi tasapainoisessa laukassa kavaletille. Kolmas kerta toden kuitenkin sanoi ja sain tarpeeksi lyhyen laukan ja ympyrä oli erittäin siisti. Onkin niin vaikeaa vain ratsastaa, kun ei saisi jäädä matkustelemaan. Toistettiin sama toiseenkin suuntaan ja ratsastin alusta asti joten askeleet osuivat paljon paremmin.


Pidettiin välikäynnit, joiden jälkeen oli ensimmäisen estetehtävän vuoro; ravissa sisään pitkällä sivulla olevalle ristikolle, jonka jälkeen laukkaympyrä jolla oli sama kavaletti kuin verkassa. Marketta jaksoi melkein odottaa esteelle asti, mutta muutamaa askelta ennen ponnistuspuomia oli sen pakko nostaa laukka vaikka kuinka himmailin. Kuitenkin tuli siivo hyppy ja ympyrä kavaletin kera oli oikein asiallinen. 


Tämän jälkeen tultiinkin vain ympyrä ja toisella pitkällä sivulla oleva kavaletti. Homma oli hanskassa ja niin myöskin Marketta. Hyppy oli hieman erikoinen mutta kuitenkin pääsin helposti mukaan. Näin jopa itsekin paikan hyvin ja ei tarvinnut paljoa säätää.


Viimeinen tehtävä olikin näiden kahden yhdistäminen eli ristikko, ympyrällä oleva kavaletti ja pysty. Ristikko onnistui hyvin, mutta ennen ympyrää tuli rikko ja jotenkin tahti katosi kokonana ja rämmimme yli niin kavaletista kuin pystystäkin. Tie pystylle oli aika säälittävän huono, mutta en vain ehtinyt ratsastamaan..



Lopuksi olikin uusintakierros ja päästiin korjaamaan edellisen kierroksen virheet. Tulin vain ympyrän ja pystyn, koska niille ne virheet tuli. Alusta asti tahti oli mukana ja saatiin siisti lopetus, pystyn jälkeen tosin jarrut olivat vähän hukassa, muttei anneta sen haitata.


Loppuravailut vielä ja jouduin jopa vähän pakottamaan Markettaa liikkeelle, kun yleensähän se juoksee vain alta.. Tykästyin kuitenkin poniin hieman enemmän kuin aikaisemmin. Oli hauskaa taas päästä pitkästä aikaa lainakuskeilemaan ja hyppäämäänkin pientä estettä, vaikka eihän siitä olekkaan kauaa kun hypättiin omalla tunnilla.



4 kommenttia: