torstai 25. huhtikuuta 2013

Hei isi kato toi ratsastaa lehmällä!


Tiistaina mulla oli rästitunti taas. Ja arvatkaa ihan huvikseenne kenellä menin? Listassa olikin taas Ida - Masi. Nyt se ei herättäny ihan niin jänskiä fiiliksiä kun maanantaina. Poni oli jo tunnilla nii vahdoin vaan mökissä vaatteet ja käväsin vessassa. Menin kentän viereen kattomaan vaan tuntia. Onneks kohta oli jo mun tunti ja se siis alko kasilta. Ida oli kans ratsastamassa ja se meni masilla just sen edellisen. Nousin sit selkää ja kiristin vähän vyötä.

Käppäiltiin alkukäynnit ihan rauhassa. Kerältiin pikkuhiljaa ohjat käteen ja alettiin tekemään voltteja. Lisättiin että aina voltin jälkeen avotaivutusta. Alussa Masi ei taipunu hirveesti, mut sit alko sekin onnistumaan kunnolla. Vaihdettiin avotaivutus sulkutaivutukseen ja seki meni hyvin joitaki pätkii. Ravailtiin hetki ja oltii pääty-ympyröil ja koitin saada masii vähä reippaammaks kun sillä oli aika lahna päivä.



Sain sit raipan ja alkohan se liikkumaan vähän reippaammin. Vaihettiin suuntaa ja tehtii käynnissä samoja voltteja kuin toiseenkin suuntaan. Jatkettiin siis avotaivutus linjalla ja lopulta tehtiin vielä sulkutaivutuksia. Ravattiin hetki ja siirryttiin keskiympyrälle. Siinä siirrettiin käyntiin ja tehtii voltteja ulospäin. Masi oli ihan jees.





Valmistetltiin oikee laukka joka on masille superpaljon vaikeempi. Yritettiin nostaa käynnista. Nope, ei onnistunu. Lopuks yritin vääntää sitä pääty-ympyrällä yksin. Lopulta saatiin yks, tosin en saanu ylläpidettyä sit niin vielä yks hyvä nosto ja valmis oikeen laukan kaa. Vaihoin suuntaa ja laukkasin vasempaa laukkaa aladinin kaa samalla ympyrällä. Masu laukkas ihan superisti vasempaan kierrokseen.

Pidettiin välikäynnit. Masi käveli välillä ihan reippaasti, välillä taas ei. Mentiin keskiympyrälle ja ravailtiin siinä ja tehtiin edelleen niitä voltteja ulospäin. Sitte repe käski ottaa jalustimet pois. No en nostanu niitä kaulalle ja kohta sainkin ottaa ne jalkaan koska masi vähän sääti jtn. Loppuajan pyörittiin siinä keskiympyrällä ja masi oli reipastunu jo aika mukavasti. Sit vaan loppukäynnit enään. Poni talliin, jalkojen harjaus, kamat ylös, niitten pyyhkäsy ja kotiin.


 THÖ ANALYYSI: Nyt mulla on ryhdin löytyminen ja alapohkeet kiinni. Ja ainainen riesa, harjoitusravissa istuminen ponilla kuin hevosella. Niin ja ehkä ne kädetkin vois olla paremmat. Mutta pikkuhiljaa mä opin eiks jea!?

//Ida



2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Ja ois kiva jos pystyisit jotenki saada jonkun kuvaamaan ja tekisit enenmän ratsastus videoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulla on kyllä klippejä melkeen jokasesta ratsastuksesta mutta en vaan oo kerenny niille tekemään mitään :) mutta voisinhan vähän useemmin niitä koosteita tehdä :)

      Poista