lauantai 14. joulukuuta 2013

#13 Millä fiiliksellä?

(tulee vähän myöhässä) Ensinnäkin hyvää lucian päivää ja perjantai 13. onneks toi epäonninen luku ei oo hirveesti vaikuttanu muhun. Tai ehkä vähän, siitä kuitenkin seuraavassa ratsastuspostauksessa. Tänään puhun teille fiiliksestä.

Kuvitellaan seuraava tilanne: Lähdet tunnille positiivisella fiiliksellä vaikka poni ei ole mikään suosikki/sinulla on huono päivä. Ajattelet että kaikesta voi oppia, eikä haittaa vaikka jokin saattaisi mennä metsään. Tunnin loputtua poistut rajoja ylittäneenä ja onnistuneena.
Tai
Lähdet tunnille suuren ketutuksen kera, olet saanut ponin jota vihaat yli kaiken. Et ratsasta kunnolla, koska se in "ihansama". Tunninlta poistut ärsyyntyneenä ja huonolla fiiliksellä.
Kumpi on mielestäsi kivempi, alusta asti iloinen fiilis ja tunne että kaikki voikin mennä hyvin, vai ketutuksella ja tunteella ettei mikään onnistu.

Itse olen positiivinen kaiken suhteen, aina voi onnistua, jos ei kaikki niin ainakin jokin. Kirsikkana kakun päällä epäonnistumisista oppii. Okei tota lausetta on kulutettu niin paljon ettei mitään rajaa, se on tosin niin totta kuin olla ja voi. Tää pätee kaikkeen, oli kyse uinnista, jalkapallosta, valokuvauksesta, piirtämisestä, pelaamisesta tai ratsastuksesta. Mä en pelkää enään epäonnistua, ainakaan hirveästi. Kokeissa vähemmän kuin koskaan, en jaksa vain enään stressata turhaan koska pääsen ihan hyvälläkin menestyksellä läpi. Välillä toki tuntia ennen mietin että mitäköhän tästäkin tulee. Onneksi jätän alkukäynneissä sellaiset ajatukset pois ja keskityn täysillä ratsastamaan.

Olen positiivisuuden lisäksi päättänyt hyväksyä kaikki ponit ja en olekkaan vaihtanut ponia koko syksyn aikana (vain kerran koska ratsastaja ei tullut). Mulle tosin iloinen fiilis on aika peruskauraa, harrastan sitä aina. En mäkään kyllä aina ole mikään päivänsäde. Kuitenkin mun persoonalle on tärkeetä ilahduttaa muita ja yleensähän jos joku on ihan möks epäonnistumisesta menen sanomaan ettei se ihan niin huonosti mennyt!

Varsinkin hevosten kanssa tomittaessa nekin ovat vain eläimiä, joilla on mahtavia ja kamalia päiviä. Aina ei onnistu, eikä edes jokatoinen kerta. Mun mielestä positiivisten asioiden löytäminen on tärkeää, vaikka negatiivisetkin täytyy muistaa... ettei vain putoa pilvilinnoistaan. Silti tavoitteita on hyvä laittaa ja lähestyessä tavoitettaan on hyvä muistaa olla siitä iloinen :) Ja jos ei millään kehity, kannattaa vähän potkia itseään eteenpäin. 
Onko teidän mielestä fiiliksellä merkitystä?

//Ida
ps. tästä tuli aikamoinen sekasikiö :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti