maanantai 26. tammikuuta 2015

Syksyn tunteja osa 5



2.12 Listassa luki Marketta. En tainnut olla erityisen iloinen, Päätin kuitenkin ratsastaa ihan kunnolla. Tehtiin ympyrän pienennyksiä ja suurennuksia väistön omaisen liikkeen avulla. Marketta toimi paremmin kuin aikaisemmin ja oli ajoittain jopa miellyttävä. Nostettiin laukkaa kun päästiin takaisin isolle ympyrälle, Markun laukka oli kehittynyt ja helposti säädeltävissä. Raviin siirtyminen onnistui, ja poni palautui avuille yllättävän nopeasti. Marketta oli siis jopa ihan ok.





9.12 Yllätyin nellin nimestä jälleen. Aluksi menin "alkuverkan" piuhojen kanssa ja kun alettiin ravailla otin ne pois. Tehtiin aluksi väistöjä käynnissä ja Nelli osasi homman hyvin. Jatkettiin samaa ravissa ja poni oli okeij. Nelli kuunteli suurimmaksi osaksi hyvin ja ratsastajakin keskittyi ratsastamaan. Laukat otettiin keskiympyrällä ja ne meni ihan pipariksi. Poni vain jökötti ja minä yritin epätoivoisesti tehdä asialle jotain. Ainakin laukattiin. Loppuraveissa nepa oli oikein kiva.









16.12 Joulutunnin ponina Aladin. Hyvä etten oikeasti ampunut ketään kun ketutti niin paljon mennä taas joulutunti satulalla. Huomatkaa ettei meillä kuitenkaan ollut satulaa. Sain olla tämän talven ensimmäinen uhri ja kokeiltiin joko nyt poni sietäisi ilman satulaa menon. Aluksi se oli ihan järkyttynyt mutta selvittiin kuitenkin ilman tippumista. Leikittiin kaikenlaista ja lopuksi laukattiin ympyröillä. Aladin oli tosi kiva ja onneks uskalsin kokeilla ilman satulaa menemistä, vaikka mut melkein uhkailtiin kokeilemaan.









17.12 Oli syyskauden viimeinen ratsastus. Kävin keskiviikon vikalla tunnilla rästillä ja kohdalle osui yllättäen aladin. Päätin mennä taas ilman satulaa. Aladin kipitti lähes koko tunnin ja aina laukan jälkeen koin vaikeuksia pitää oma tasapaino siinä ravissa. Satulan kanssa sitä voi pyytää reippaasti eteenpäin, mutta nyt en viitsiny alkaa turhia ärsyttämään sitä. Ei kuitenkaan tehty sen kummempia sillä tunnilla. Loppuraveissa kaksi viimeistä ympyrää oli ehkä parhaimmat pätkät aladinin kanssa ikinä. Sen tunti ihan selvästi kuinka se nosti selän ylös ja ravasi ihan hiton hienoa ravia. Siihen oli ihan loistava lopettaa. Aladin ei kuitenkaan ole simppelein poni.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti