sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kun ei vaan jaksa eikä kykene

Perjantaipäivä alkoi 7.20 soivalla herätyksellä, lopulta n. kello 9.07 lähdin ovesta ulos. Ulkona oli vähän viileää, muttei  kuitenkaan kylmä. Koulussa ekalla tunnilla oli työpaja, joka käsitteli erilaisuutta. Myöhemmin oli ruokailu ja ruotsia. Kotiin päästiin 12.45 ja menin suoraan äidin kampaamoon jonne laura oli tulossa. Jäin sinne "juoruumaan" pariks tunniks, enkä olis millään jaksanu lähteä. En sitte saanu kyytiä tallille joten hain kamat ja söin kotona, lähdin takasin kampaamoon ja menin samaa matkaa lauran kanssa metrolla.

Tallilla olin joskus neljän jälkeen varmaan. Käväisin heti toivomassa ja toivoinkin Waltteria tunnille. Menin mökkiin jossa vahdoin vaatteet. Alkeistunnille laitoin Javen kuntoon. En kuitenkaan taluttanut sitä vaan Spirittiä. Tallissa riisuttiin suitset, poni meni juomaan ja astui ratsastajan jalkapöydän päälle. Tuli siihen mustelma ja sain laittaa ponin pois koska ratsastaja ei halunnut. Siistin samalla ponin ylikasvaneen niskasiilin ja selvitin hännän ja nipsasin siitä vähän pois. Kävin mökissä hakemassa kaikki kamat ja menin kuvaamaan Wilmaa, Juliaa ja Lauraa.

Omalla tunnilla menin Waltterilla siis. Tunnilla mentiin puomeja ja kääntämistä. Alkuverkattiin normaalisti ravissa niin että tultiin ravipuomit suoraan pituushalkaisijalla muutaman kerran. Lisättiin tehtävään niin että ravipuomien jälkeen käännettiin oikealle puomille ja myöhemmin vasemmalle. Waltteri oli tahma ja etäisyydet huonot + poni kompasteli puomeihin.




Alettiin tulemaan yksitellen ravipuomit ja niitten jälkeen vasen laukka, vasemmalle puomille ja yli. Tuon jälkeen tultiin laukka L'llässä ja siitä puomin yli, tötsien kohdalla raviin ja ravipuomit. Meillä meinas tie vähän
karata Waltterin kanssa, muuten oli ihan jees. Täytyy vaan muistaa ratsastaa, eikä jäädä matkustamaan.


Ja viimeiseksi molemmat eli ravipuomi, laukka ja puomin yli, raviin -> L'llässä laukka, puomin yli, raviin, ravipuomit. Mulla oli vaikeuksia suoristaa W ravipuomeille mutta onnistuhan se sitten hyvin lopulta. Loppuverkkana tultiin samaa mitä alkuverkaks ja venyteltiin askelta. Aluks Waltteri ei oikeen tehnyt mitään, pienellä muistutuksella ponista lähti aika makeeta liikettä. Nyt tiiän että sellasta ponilla on ja aion enskerralla kun sillä meen vaatia sellasta heti alkuun ja se on saletti.

Kooste:

Eilen lauantaina heräsin yheltätoista ja laitoin itteni valmiiks, ostin kaupasta syötävää ja mentiin seitsemistään entisten luokkalaisten tyttöjen kaa. Harmiks vaan kuus mun lisäks pääs ettei meitä ollu montaa. Mutta hauskaa meillä oli.. Syötiin ja juteltiin ummet ja lammet. Osa lähti kotiin kattomaan jääkiekkoa ja meitä jäi kolme ulos. Käytiin viemässä Simo (kaverin koira) ulos ja myöhemmin vaan käveltiin ja istuskeltiin.







Tänään en oo tehny mitään mainitsemisen arvosta, paitsi suullisen esitelmän videota ;)

//Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti