sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kesän viimeinen viikko



Kesäkuukausien viimeinen viikko tuli ja meni, syksy alkoi virallisesti hirveällä sadekuurolla.

Tää viikko meni talleillessa normaalia enemmän ja pitäessä hauskaa. Maanantaina käväsisin kodin kautta tallille ja autoin siellä. Vein ja toin poneja, autoin selkään ja laitoin hemulin kuntoon nappuloille, joilla sitten talutin sitä. Pestiin inan kanssa Spiritin harjat ja satula. Lähdin kotiin joskus illalla. Ja aika tavallisena meni ensimmäinen virallinen tutorpäivä. 






Tiistaina oli hoitajakokous, jonne lopulta en mennyt kuin hetkeksi koska olin tuutoroimassa Alman kanssa. Meidän seuraks jäi kuitenkin Julia ja Jonna iltaan asti. Talutin muutamalla tunnilla ja autoin tallissa. Meillä oli ihan superhauskaa koko päivän :)

Keskiviikkona en tehny mitään mainitsemisen arvosta.

Torstaina menin tallille ja roikuin kameran takana 3 tuntia! Ensin kuvasin Inaa (+muita tunnilla), sitte olikin netan vuoro ja myöhemmin oli ns. tutortunti jonka vielä kuvasin. Arvatkaa väsyttikö kun pääsin kotiin?



Perjantaina kiiruhdin kotiin ja n. puol neljä kyyti tuli ja vei mut tallille. Vaihdoin vaatteet ja menin auttamaan. Myöhemmin Nasse tiputti ratsastajansa ja mun piti mennä ratsastamaan sllä pari kierrosta laukkaa. Kuski kyytiin ja eripitusilla jalustimilla oli aika huono laukata :D Sitte vaa kaartoon ja tippunut ratsastaja kyytiin. Menin talliin auttamaan ja näin. Talutin alussa Lumikkia mutta se ei sitte tarvinnu enään apua joten lähin vaihtamaa kamoja ja laittamaan Aladinia tunnille.

Pääsin siis 18-19 tunnille aladinilla. Alotettiin alkukävelyillä ja verkattiin itsenäisesti ravissa. Aladin oli kiva, paitsi että teki niitä pysähdyksiänsä aina välillä. Tehtiin volttia pitkillä sivuilla. Tultiin keskihalkasijalla niin että käännetään S'ssään voltti ja takaisin uralle. Aladin oli tosi hyvä varsinkin suorituksissa.





 Uralla käännettiin R'ään voltti ja siitä laukkaa. Ekalla kerralla en valmistellu tarpeeks hyvin ja laukka ei noussu mutta muuten aladin nosti tosi hyvin. Ja sama toiseen suuntaan  nyt vaan voltti S'ssään. Loppuravit ja käynnit. Annoin ponin Wilmalle ja suuntasin Nellin luokse.




Hyppäsin kyytiin ja käveltiin alkukäynnit. Verkattiin tälläkin tunnilla itsenäisesti ja koitin saada nellin pysymään hyvin avuilla ja tavuttaa hyvin. Siirrtyttiin harjoitusraviin joka ei tuntunut ollenkaan niin hankalalta kuin vuos sitten. Tehtiin ihan samat tehtävät kuin aikasemmallakin tunnilla.





Nelli oli ihan hyvä, mitä nyt välillä peräpää meni väärään suuntaan. Oikeelle laukatessa takapää poikitti sisälle paljon, vasemmalla laukatessa ei enään poikittanut. Loppuravit ja käynnit. Poni jakoi joten menin vaihtamaan vaatteet ja kuvasin Wilmaa ja Unia.






Lauantaina käytiin kampaamossa värjäämässä kaverin hiukset, mentiin itikseen ja syömään ja äkkiä takasin kotiin että ehdin maneesi-iltaan. Pääsin netan kyydillä ja ei siitä muuta kun että oli superhauskaa. Enskerralla meenkin tuutorina (hui). Myös meidän joukkue Marjukan sienet voitti olympialaiset :D

Tänään oon leiponu ja tehny läksyjä. Nytki pitäis tehä niitä eikä kirjottaa tänne mut nyt on ihan pakko jos haluun julkasta tän ennen ensvuotta :D Haluisitteko tallipäivästä aina jotain tallipäivä kuvina, tai tallipäivä videolla, koska oon tosi laiska kuvaamaan mitään erityistä maanantaisin joten ne postaukset on melkein aina tosi lyhyitä, joten saatte toivoa millasista tykkäätte?

//Ida

2 kommenttia: