sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Team Ruuti

Perjantaina menin tallille pitkästä aikaa. Vaihdoin vaatteet ja menin talliin. Listassa luki Ruuti-Ida. Aloin laittamaan lumikkia kuntoon, autoin sen kanssa vielä kun ratsastaja tuli. Maneesissa autoin muutamat kyytiin ja näin. Menin maastoon mukaan kävelemään ja myöhemmin suunnattiin mökkiin. Puolelta laitettiin Hanna kuntoon. Talutin sitten sitä koko tunnin. Autoin laittamaan sen pois ja menin mökkiin vaihtamaan kengät ja hakemaan muut kamat.

 Kuvasin wilmaa kun se meni ruudilla ja tasalta hyppäsin ite samaisen ponin kyytiin.  Käveltiin aluks ja mietittiin jalkojen oikeaa paikkaa sun muuta pientä. Siirryttiin ravailemaan, hetki kun oltiin ravailtu molempiin suuntiin siirryttiin harjoitusraviin. Ihan ekaks tehtiin pääty-ympyrä ja keskihalkaisijalle käyntiin siirtyminen 4 askeleen ajaks. Ruuti siirty käyntiin kivasti ja lähti raviin hyvin. Seuraavana tehtiin niin, että 10 metrin voltti pitkän sivun alussa. Ruuti taipu ihan hyvin ja suurin osa volteista meni hyvin. Osa oli vähän epämuodostuneita ja toisilla volteista R ei taipunu rehellisesti. Vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin samaa tehtävää. Voltit meni taas suurimmaks osaks ihan hyvin.



Pidettiin pienet välikäynnit joiden jälkeen otettiin laukkaa. Tehtävänä oli nostaa laukka pääty-ympyrällä just sillon kun ulkotakajalka polkasee. Ekaa nostoa ei tapahtunu ollenkaan, kiitos mun hienojen apujen. Tän jälkeen nostot onnistu, en onnistunu vaan ylläpitämään sitä. Lopuks kuitenkin nostot oli hyviä, laukka jatkui niin kauan kun mä käskin ja se pyöri hyvin. Toisella puolella tein käyni-ravi siirtymisiä ja voltteja.




Lopuks vielä loppuravit ja käynnit. Ruutana talliin ja pois laitto. Loppuajan olin mökissä ja siivosin tuutorhuonetta. Sitten kyyti tuli ja lähdin tallilta. Niin ja suurkiitos julialle kuvaamisesta!



Lauantaina käytiin verkkokauppa.comissa ostamassa mun hieman myöhästynyt synttärilahja, jalusta. Ja sunnuntaina käytiin kattomassa leffa Rush, joka oli hyvä.. vaikka autoleffa olikin :D Muuta sanottavaa ei tälläerää, nähdään!

ps. mitä tykkäätte noista housuista näin kuvissa katsottuna? ite tykkäsin tosi paljon.

//Ida

9 kommenttia:

  1. Kiva postaus & upeesti menitte! ;) Minkä rotuinen tuo Ruuti on? Ja nuo housut on kyllä hienot!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon :) ja ruuti on ainakin sukupostin mukaan eestinhevonen, ja ne on tosi kivat :)

      Poista
  2. Tosi söpöjä kuvia ja niistä päätellen teillä näytti menevän super hyvin. Ja noi housut... Uuuuhhh sopii ihan sika hyvin sulle. Muutenki kiva postaus vaikka en kauheen yksityis kohtasedti jaksanu lukeekkaa.. :)!!

    VastaaPoista
  3. Tosi söpöjä kuvia ja niistä päätellen teillä näytti menevän super hyvin. Ja noi housut... Uuuuhhh sopii ihan sika hyvin sulle. Muutenki kiva postaus vaikka en kauheen yksityis kohtasedti jaksanu lukeekkaa.. :)!!

    VastaaPoista
  4. uuuh toi vyö ♥ ♥ ♥ ei kukaasitte sanonu et se lerpsuu tollaiXDDDD mut hieennnöö postaus iduliini :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ees tajunnu enne ku sanoit et se lerpsuu :P ja kiitti :)

      Poista