lauantai 3. lokakuuta 2015

Tekohengitystä


Hui siinä meni reilu kaksi kuukautta että sain itseäni niskasta kiinni ja avata blogger kirjoitustarkoituksella. Mun elämä on tietyillä tavoilla muuttunut kesän jälkeen, oon siirtynyt lukioon, lopettanut perjantain talleilut ja muutenkin saanut paljon uusia kavereita. Elämä kuitenkin hymyilee, varsinkin nyt kun ensimmäisestä koeviikosta on selvitty ja kaikki kuusi kurssia hyväksytysti läpi. Unohtamatta sitä että reilu viikko niin alkaa syysloma. Syyslomalle ei ole kummempia suunnitelmia, kavereita ja talleilua luultavasti, sekä muutaman videon voisin saada paremmalle mallille.

Lukio ei kuitenkaan ole helppo, paitsi tässä jaksossa vain viisi kurssia, mutta pitkä matikka ei päästä mua kovinkaan helpolla. Haluan kuitenkin blogata parhaani mukaan, joten päätin hieman karsia tekstin määrästä. Normaalit ratsastuspostaukset siis tulevat olemaan varsin lyhyitä tekstiosioltaan, mutta eiköhän kuvia tule aika hyvin senkin edestä, unohtamatta videota. 


Olisi ihan todella mukavaa kuulla mitä haluaisitte tältä mun blogilta tulevaisuudessa? Ja olisi mukavaa myös kuulla mitä teille kuuluu?


4 kommenttia:

  1. yaass oot takasin! Hyvältä kuulostaa suunnitelmat, kuvapainotteiset postaukset on just hyviä ku kiire meinaa iskee :) Sitte joskus jos on aikaa nii tekstipainotteisempia sekaan nii hyvä tulee :)

    VastaaPoista
  2. Millo toi vika kuva otettii, miten mulla ei oo mitää muistikuvaa tosta? Salee pelkästää puol lasii oli liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillo ku oltii palaamas Mialle sisälle :D ei sulle siis enää mitää ;)!

      Poista