sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Yks, KÅÅKS!


1.5 Perjantaina meidät pyydettiin lainakuskeiksi Iidan kanssa Marketalle ja Ikelle. Mä yllättäen lupauduin menemään Ikellä. Kyseessä ei ole mikään erikoisen tasoinen tunti, ja niillä olikin sitten esteitä luvassa. Tiesin että korkeudet on niin pieniä että Ikke pysyy kyllä kaidalla polulla kunhan olen hereillä.

Alkukäyntien jälkeen aloitettiin itsenäisesti ravaamalla. Ravailin ympyröitä ja Ikke toimi oikein kivasti. Käännettiin toiseen päätyyn ympyrä jolla oli puomi, aluksi kevennettiin normaalisti ja sitten tultiin kevyessä istunnassa. Ensimmäisellä kerralla kevyessä istunnassa Ikke kaahotti hieman liikaa, koska en tajunnut hidastaa sitä. Seuraavat ympyrät sujuivat hyvässä tahdissa ja omakin istunta oli ihan siedettävä, pitääkin koska tiistain tunneilla hiottiin sitä kyllä huolella.


Seuraavaksi otettiin samainen ympyrä puomin kanssa laukassa. Yritin olla tekemättä siitä sen suurempaa numeroa, vaikka takaraivossa painoikin tiistain epäonnistumiset. Vasemmalla laukat nousivat melko siivosti, vain muutaman kerran ekoilla karroilla askeleet ei ihan sopineet kun säädettiin noston kanssa. Muuten olin tyytyväinen ponin käyttäytymiseen. Laskettiin kolme askelta ennen puomia ja ne onnistuivat hyvin, vaikka pari kertaa mutkien tai noston myöhästymisen tai kuskin lagaamisen takia jäi laskeminen kakkoseen. 


Vaihdettiin suuntaa ja ravattiin ensin oikeallekkin. Ensimmäiset laukat sujuivat ihan siivosti, ennen kuin poni päätti alkaa pelleilemään. Ensimmäinen kerta tuli aivan puskista juuri kun laukattiin kohti puomia ja laskin ääneen "yks, KÅÅKS!" ja kolmosta ei koskaan tullut. Ikke ryntäsi ulkovalla sivulle ja oli taas mun ninjataidoille käyttöä. Sitten vaan uudestaan laukkaamaan ja poni teki sen taas, kolmannella kerralla poni meinasi mutta sain juuri ja juuri oikeaan suuntaan. Lopuksi vielä ravasin puomin yli, ja vasta sen jälkeen nostin laukkaa. Ensin ikke nosti väärän, ihan kuskin moka kun valmistelin huonosti. Uusintakierroksella taisi onnistua. 

  
sinne meni

Pidettiin pienet välikäynnit ja alettiin tulemaan tehtävää. Ristikko ravissa ja korotettu puomi sen jälkeen laukassa. Ensimmäisellä kerralla Ikke lähti laukkaan ajoissa ja hyppäsi ensimmäisen ristikon siivosti, mutta puomin kiersi jo kaukaa. Tulin heti uudestaan ja poni teki ihan saman tempun, no käänsin heti puomin taakse ja mentiin käynnissä yli. Kolmannella kerralla poni ylitti molemmat esteet siivosti, eikä lähtenyt laukkaamaan ajoissa. Neljönnellä kerralla Ikke aloitti laukan ajoissa, mutta ollen hallinnassa annoin sen edetä ja hyppäsikin siivosti ristikon,  puomille poni liiresi vasemman lapansa kautta melkein ohi puomista niin että hyppäsi kavalettikuution yli.. Viimeisellä kerralla Ikke lähti taas ajoissa laukkaan, mutta annoin edetä ja hyppäsi molemmat niin ristikon kuin puominkin oikein siivosti.


Loopuravailtiin itsenäisesti ja Ikke oli oikein mukava ja rauhallinen. Edestäkin se pehmeni ja olisi venyttänyt itseään  ielellään enemmänkin eteen ja alas. Loppukäynnit ja poni talliin. Tykkäsin Ikestä jälleen, ja tunti ei ollut mikään katastrofi vaikka vähän ratti olikin hukassa. Lisäksi tunnilla tehtiin sen verran helppoja tehtäviä, ettei tarvinnut miettiä miten mikäkin menee vaan pystyi keksittymään ratsastamiseenkin.


2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia.
    Videolla näkyy taas ne kädet. Kanna kätesi, äläkä sahaa. Poni puski nähtävästi sisäpohjettasi vastaa, kulki lapa edellä, eikö?
    Tilanne ei sillä korjaannu, että asetit ulos. Olet joskus ollut napakampi, mutta nyt videolla näki, että kivaa oli, mutta ajoittain, et itse keskittynyt ratsastamaan, vaan annoit ponin viedä. Olitko väsynyt?
    Ikke on mukavan näköinen poni, hyppää kivasti, yritä myödätä kädellä, että ponin hyppyhalut säilyy.
    Milloin itse otat taas kuvia? Niitä on kiva katsella tunnelman takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kädet ovat ongelma, mutta en sahaa vaikka kädet onkin hankala sieltä harjasta nostaa.
      Poni puske ajoittain sisäpohjetta vasten ja välillä ei vaan voimat riitä. Olin hieamn väsynyt varmaan ja en ollu tihan 100% keskittynyt touhuun..
      Ikke on mukava, mutta noin pienillä esteillä ei tarvitse oikeastaan myödätä, kunhan ei jää suuhun roikkumaan.
      Saat kuvia italian reissulta kunhan saan ne muokattua.

      Poista