sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Läheltä piti tilanteita


Tiistaina 14.4 listassa luki aika yllättävä nimi Ikke. Tarkoituksena oli hypätä vielä kerran esteitä, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Kipusin kentällä selkään ja säädin jalustimia tovin, ja kävelin alkukäyntejä. Keräiltiin ohjia ja verkkailtiin käynnissä. Tein voltteja ja parit pysähdykset. Olisin itse voinut tehdä kaiken huolellisemmin, erityisesti voltit. Omien ulkoapujen kanssa sain olla tarkkan, koska Ikke meinasi vaihtaa suuntaa itsenäisesti varsinkin tarhojen puoleisessa päädyssä. Aluverkassa poni oli kuitenkin reipas ja tukeutui molempiin ohjiin ihan hyvin.


Ongelmat alkovatkin sitten laukassa. Tarkoituksena oli oli laukata molempii päätyihin pääty-ympyrä. Iken mielestä tetävä oli liian helppo ja se päätti karata joka kerta ulkoavuilta tai avuilta ylipäätään. Muutaman kerran oli lähellä ettei kuski mennyt yli laidan, kuitenkin onnistuin lopuksi tekemään ympyränmuotoiset ympyrät.

Seuraavaksi oli tarkoitus mitata laukan nopeutta ja päästä tiettyyn vauhtiin, mutta tekniikka kuitenkin petti ja jouduttiin tyytymään laukkaamaan kaksi kerrallaan kentän ympäri. Ikke nosti laukan pienen pompun kautta ja laukkasi siivosti koko kierroksen reippaasti mutta hallinnassa.


Pienten välikäyntien jälkeen aloitettiin hyppäämään. Ekalla kerralla tultiin molemmille esteille ravissa sisään. Aloitettiin pienellä punaisella ristikolla ja tämän jälkeen hypättiin sininen ristikko. Videolla näkyy selvemmin esteiden paikat. Ikke tuli ravissa hyvin, mutta hypyn jälkeen kiemurteli ihan hirveästi. Sain ponin suoristettua ja siirrettyä raviin. Poni kääntyi hyvin, mutta yksi ohjausliike ei riittänyt, eikä myöskään mun pohkeet saanut pidettyä sitä pitkällä lähestymisellä erityisen suorassa. Hypyt olivat kuitenkin asiallisia. 

Tultiin punainen ristikko uudestaan, mutta lisättiin sen perään toinen punainen ristikko, jonka jälkeen jälleen sininen ristikko. Hypyt oli ihan siivoja, mutta edelleen lähestymiset kiemurteli kaikille muille paitsi ensimmäiselle oli aika miellyttävästi poni pohkeiden välissä.


Viimeisellä kierroksella tultiin ratana koko homma. Hypättiin ensin sarja jota ei oltu vielä hypätty, jonka Ikke hyppäsi varsin siivosti jälleen kerran. Tultiin väärässä laukassa alas, joten laukan korjaamiseen meni hetki, mutta siitäkin selvittiin. Seuraavana sininen ristikko joka sekin sujui kevyesti. Jälleen piti korjata laukka ja siihen menikin hieman kauemmin kuin edelliseen korjaukseen. Seuraavaksi suuntana oli jälleen punaiset ristikot. Ensimmäinen sujui hyvin, vaikka Ikellä olikin vauhtia reilusti. Viimeinen este oli sitten sellaista sähläystä. Ikke jälleen Ikkemäiseen tapaansa kiemurteli ja aluksi näytti tie ihan hyvältä, mutta sitten oltiinkin jo menossa tolppia kohti ja valmistauduin henkisesti ohimenoon. Joko sitten ilmaisin ponille ettei ohi mennä tai sitten poni ymmärsi että piti hypätä tämä tästä niin siinähän se sitten hyppäsi sen yli. Jalustin karkasi ja olin kaulalla koko hypyn. Onneksi meillä on Iken kanssa ninjailut hallussa eikä käynyt mielessäkään tippua sieltä. 

Loppuravailtiin ja pistettiin ponit talliin. Olisin halunnut ottaa viimeisen linjan uudestaan, mutta harmiksi aika ei antanut myöden ja piti lopetella. Tykkäsin kuitenkin hypätä Ikellä vaikka vauhtia sillä oli vaikka muille jakaa. 



Mulla on nyt kirjoitettava vielä edessä kuusi ratsastusta ja eiköhän vielä tiistaina tule lisää, toivokaa parasta ja pelätkää pahinta ehdinkö kirjoittelemaan!

8 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä mahtava tasapaino! :D

    VastaaPoista
  2. ja matkassa oli myös hyvää tuuria. Jos poni olisi tosissaan halunnut sut alas, niin olisit tullut alas kuin leppäkeihäs. Kiltti ratsastuskouluponi piti selässä, kisatykki ei olisi pitänyt.
    Mukava oli lukea tämä postaus, missä uskalsit myös kirjoittaa ihan normaalisesti eikä teksti sisältänyt pelkkää hehkutusta.
    Olet kehittymään päin ja hyviä kuvia, itse otat vielä parempia. Ottamasi maisemakuvat eivät unohdu mielestäni koskaan.
    Lisää treeniä ja eikun kisakentille! Eikä teidän ratsastuskoulussa lähetetä esim.tuntiratsastajia ulkopuolisiin kisoihin esim.tuntiratsastajien SM-kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ei poni tahallaan mua meinannu tiputtaa.. Ikke myös yleensä tahtoo pitää kuskinsa kyydissä, vaikka ei menekkään aina samaan suuntaan :D
      Haha kiitos vain, etköhän sitten kohta saa nautti kasapäin mun ottamia kuvia :D
      Jatkuvasti treenataan, mutta kisoihin en tunne suurta vetoa, toki sillointällöin on ihan hauskaa käydä vähän pyörähtämässä sielläkin puolella.. Tuntiratsastajia ei ainakaan vielä ole laitettu ulkopuolisiin, yksärit sitten hoitaa sen homman. Ehkä vielä joskus, tosin mua siellä ei tulla näkemään koska vain talent-ryhmäläiset sinne todennäköisesti laitetaan kun laitetaan.. :)

      Poista
  3. Mikä tämä kappale on?

    VastaaPoista
  4. Hei wau, mistä noi saappaat on? Tosi komeet!
    Onko millaset jalassa?
    Ja tosiaan kyllä sulla mahtava tasapaino on :D.. Sait musta uuden lukijan! :)

    http://puskaratsutjaorja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin joskus 2013 joulun jälkeen noi Hööksistä. Noi on ihan loistavat jalassa ja vaikka ylhäällä ei ookkaan mitään nahkakappaletta pitämään vetoketjua ylhäällä on ne silti hyvät ja vetoketju pysyy kiinni. Vetoketjut ei oo muovia vaan jotain metallia mitä ikinä olivatkaan niin eivät mee helposti rikkikään :)
      Kiitos paljon :)

      Poista