keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kaatosateesta auringonpaisteeseen


Maanantai oli aika jännä päivä. Aamupäivän vaan satoi ja satoi, eikä aurinko aikonu näyttäytyä. Onneks kuitenkin aurinko alko paistamaan ennen ku lähin tallille. Tallilla oltiin netan kanssa n. puoli kolme ja vietiin kamat vaan mökkiin. Otin Spiritin ja Nassen kiinni. Pidin Spiritistä vähän kiinni ja autoin sunnyn kanssa. Menin auttamaan kentälle ja kävelin maastossa mukana. Menin käymään nopeesti tallissa tekemässä jotain(?) ja myöhemmin heitin ponit kentälle, autoin selkään nousussa ja kävelin maastossa. Loppuilta meni poneja viedessä kentälle, sekä pois viennissä. Myös odottelulle oli aikaa kun olis pitäny viedä yksärit sisään, mutta ei voinutkaan ja siinä odoteltiin että ne voi viedä. Onneks lopulta saatiin vietyä.



 Niin ja mä pääsin kanssa tunnille Waltterilla. Tunnilla ei tehty kummosia, mitä nyt kolmikaarista, laukannostoja ja loivaakiemuraa. Verkaks otettiin loivaa kiemuraa ja ravailua pääty-ympyröillä. Waltteri nosti laukat hyvin ja kerrankin joudin pidättämään sitä ettei se ennakoi. Ensin nostettiin ympyrällä ja sitten uralta, uralta nostossa oli vähän enemmän ongelmia koska joku oli kokoajan edessä, tai takana. Waltteri ei malttanu odottaa ja ite säädin vaan jotain hups.. Saatiin onnistunut nosto ja pätkä, otin vielä uudestaan niin että mä jarrutan raviin, ei poni.





Pidettiin nopeat välikäynnit ja alettiin tulemaan kolmikaarista johon sail lisätä voltteja oman maun mukaan, muutama käyntiin siirtyminen piti olla keskihalkaisijan kohdalla ja uralla. Sai valita meneekö kevyttä- vaiko harjotusravia. Valitsin mukavemman eli harjotusravin. W oli ihan ok. Parempikin olis voinu olla mutten saanu sitä vaan tarpeeks reippaaks ja takajalat meinas välillä jäädä sinne talliin oikeasti. Jalustimet tuntu liian pitkille, vaikka kuvissa näyttää sopivalle/vähän lyhyelle. Mutta huomatkaa positiivinen yllätys: mun jalat ei seikkaile ihan kokoaikaa liian eteen :D Loppuravit molempiin suuntiin ja loppukäynnit maastossa. Heipat ratsulle joka jatkoi ja pakkasin kamat ja kotiin! Olin ehkä vähän väsyny tälläsen juoksupäivän jälkeen.





Tykkäisittekö jonkun näkösestä tallipäivävideopostauksesta tai myday-kuvina? Ja tykkäättekö että tunnista tulee videokoostetta?

//Ida

4 kommenttia:

  1. näytät vanhemmalta ku sulla on vähemmän meikkiä! hehe random

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja mul oli joskus toi sama ongelma jalustimien kaa, tuntu pitkiltä ja oli liian lyhyet :D nyt kun opin normaaleihin koulujalustimiin, saan helpommin pohkeilla annettua apuja yms :)

    VastaaPoista