keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Onni vauhdissa


10.5 ratsuksi osui jälleen Onni. Päätin kokeilla pitkää raippaa vihdoin, jos vaikka saisin uusia vaihteita esiin ponista. Valinta ei ollut kuitenkaan fiksuin, koska edellisellä tunnilla poni oli päässyt hyppäämään joten vauhtia riitti kuin pikajuoksijassa. Heitin aika nopeasti raipan pois, mutta laukoissa olisin tarvinnut sitä koska pohjeavuilla en saanut laukkaa ihan niin teräväksi kuin olisin halunnut. Tultiin laukkavolttia joka ensimmäisellä kerralla hieman levisi, mutta parani jo toisella kerralla. Laukka tahtoi myös hieman sammua koska en saanut käytettyä pohjetta tarpeeksi napakasti. Onni oli ravissa kuitenkin todella hyvä kun rauhoittui. 



2 kommenttia: