tiistai 28. kesäkuuta 2016

Uusi tuttavuus

2.2 Mulla luki listassa vähän uudempi tuttavuus, nimeltän Roxi. Tallilla tapahtui erinäisiä ponivaihdoksia ja Roxi oli yksi uusista. Tamma muistuttaa vähän nallekarhua ja on äärettömän symppis ja hellyyttävä.


Meillä alkoi estekausi sijaisopen kanssa ja Roxilla ei oltu suomessa hypätty ennen tätä. alkuun mentiin pieniä kavaletteja ravissa ja ne ei tuottaneet ongelmia. Laukattiin pitkällä sivulla ja Roxi käyttäytyi vaikka ottikin hieman kuumaa. Sitten meidän ope maiskautti kerran laukassa juuri meidän kohdalla ja Roxi teki laukasta suoraan pysähdyksen. Oli muuten tippuminen aika lähellä. Hypättiin pientä jumppista ja aluksi oli vähän tahmeaa ja kiemurtelevaa menoa, mutta pikkuhiljaa sekin parani kun sain kiinni Roxin hyppytyylistä.

Roxi oli äärettömän kiva ja mun tyyppinenkin jopa jos näin voi sanoa, ainakin tykkäsin mennä sillä. Pohkeiden läpisaaminen ja ponin ohjaaminen oli tosin hieman vaikeaa ajoittain, Roxi oli nimittäin todella kuuro pohkeelle. Hidastavat avut tosin eivät paljoa vaatineet kun poni pysähtyi ajatuksesta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti