maanantai 18. elokuuta 2014

"mitä ihmettä tälle ponille on tapahtunu?"

Torstaina oli kauden ensimmäisen tunnin vuoro, ekalla viikolla kun olin riparilla joka oli muuten huikee kokemus! Kiinnostaisko teitä lukea vähän ripari- ja konffisjuttuja? 

Listassa luki niinkin kiva nimi kuin Aladin. Olin ihan raivoissani tästä ponista ja sanoin että ihan kuka tahansa muu olisi käynyt paremmin. Onneks kukaan ei suostunut vaihtamaan mun kanssa ja pääsin tekemään hommia Aladinin kanssa. Meitä oli tunnilla 7 ja laajennetulle kentälle sopi täydellisesti! Alkukäyntien jälkeen kun otettiin ohjat käteen ajattelin että nyt ratsastan ihan kunnolla. Raviin siirtyessä ja hetken ravaillessa oli hyvä ettei leuat pudonneet päästä. Aladin nimittäin alko heti hakeutua oikeinpäin ja oli muutenkin reipas. Oikeasti siitä ponista huomas että sitä oli läpiratsastettu paljon koska se oli tosi miellyttävä ratsastaa. Ja oikesti se poni jopa asettui. 



Tehtiin itsenäisesti alkuverkkaa ja välillä käyntiin siirtymisiä. Aladin reagoi kivasti ja oli tosi herkkä istunnalle ettei tarvinnut alaspäin siirtymisissä käyttää ohjaa ollenkaan. Alettiin tekemään laukassa keskiympyrää ja kahdet ekat nostot kusasin kun nous väärä laukka mutta korjasin nopeesti. Laukka Aladinilla pyöri tosi kivasti ja pystyin keskittymään istumiseen siellä. Sain pikkuhiljaa siirtymiset tarkemmiks ja laukatki suju paremmin. Tosin näin jälkeenpäin katsottuna oma istunta pissii aika pahasti.




Vaihdettiin suuntaa ja alettiin tekemää kolmikaarista. Aina keskihalkaisijalla käyntiin siirtyminen, jännitin lähinnä vatsalihaksia ja A siirtyi niin helposti käyntiin. Koitin taivutella ponia kaarilla mahollisimman hyvin aina. Lisättiin vielä viimeisen kaaren jälkeiseen käyntisiirtymiseen laukkaa. Eka nosto ei tullut ihan käynnistä mutta muut nostot oli ihan sikahyviä. Koko tunnilla ei tehty kummempia mutta poni toimi ihan huikeen kivasti.


Välikäyntien jälkeen oli loppuravit ja sillon aladin oli kaikista tasaisin suusta ja muutenkin tosi kiva. Kiitin ponia vielä ihan sikana ja laittelin pois. Kuvista kiitos kuuluu Ninalle ja myös orjatyöstä pieni kiitos samaiselle tyttelille!


Luultavasti kaikki jotka on vähän enemmänkin kuin vain vilkaussut kuvia ja videoita huomaa muutaman ihan hirveän jutun mun istunnassa. Ensinäkin kädet, ei näy kulmaa kyynärpäässä läheskään kokoaikaa ja onhan se kiva painaa kädet reisiin kiinni. Ja ongelmat johtuu liian pitkästä ohjasta joka tuntui tollon välillä jopa liian lyhyeltä. Mun käsi tosin näyttää turhan rauhattomalta videolla, mutta sekin korjaantunee pikkuhiljaa. Mitä ihmettä ida? Onneks toi ongelma on helppo korjata. Toinen asia on mun ryhti. Mitä ihmettä sille on tapahtunu. En ees viittinyt laittaa niitä hirveimpiä kuvia.. Onneks tähänkin on ratkasu jo, pyöräytän vaan hartiat taakse ja laitan pään mun selkärangan jatkeeks niin ehkä mä sieltä suoristun. Vielä tällähetkellä mun jalat on äärimmäisen rauhattomat, pikkuhiljaa ne on alkanut jo olemaan paljon rauhallisemmat mutta parempaan tuun pääsemään tälläkaudella.

Kuinka moni huomas uuden kypärän? Se vihdoin saatiin aikaseks tilata ja täytyy sanoa että se on t ä y d e l l i n e n ! Tuntuu ettei olis kypärää päässä ja se on ihanan siistkin. Ootteko te hankkineet jotain kivoja ratsastuskamppeita näin syksyä varten ja onko sulla jo kausi alkanut jos ratsastuskoululainen olet?

15 kommenttia:

  1. Vau meet Aladinilla super hyvin!! :D

    VastaaPoista
  2. Näyttää siltä, että ajoittain sahaat ponia suusta. Miksi? Kuuluuko se asiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan johtuu mun epätasaisesta kädestä, sekä etten kuukauden tauon jälkeen hallinnut istuntaani niin hyvin kuin olisin voinut ja en ainakaan tahallani sitä sahaa. Ja sahaaminenhan ei kuulu lainkaan asiaan :)

      Poista
    2. Jään odottamaan seuraavaa postaustasi. Kunhan pääset käymään tunneilla, niin istuntasi ja epätasainen käsikin varmaan korjaantuu, hope so.
      Sahaamiselta tuo kyllä mielestäni näytti, sori vaan

      Poista
    3. No sahaamista tuosta ei saa tekemälläkään ! Anonyymi voi varmasti itsekkin mennä tunnille oppimaan kun ei ole näemmä koskaan kuullut sanasta elävä kuolain ja myötäys, sekä kyselet että kuuluuko sahaaminen asiaan :D tai sitten vaan aikamoista piilovittuilua !

      Aladdin kulki hyvin, kiva että oot palannut taas blogin pariin ! Kivoilta näyttää myös noi uudet ponit mitä nyt videolta kerkisin näkemään :)

      Poista
    4. Taitaa anolla nyt olla jotain mua vastaan, ei siinä :) Ja hei kiitos sara :)! Ja ne ponit on oikein kivoja :3

      Poista
  3. Juu mua ainakin kiinnostais kuulla riparista! Sulla ja Aladinilla menee iha sika hyvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, edes jotakin kiinnostaa! ja kiitos paljon :D

      Poista
  4. Onko tonne viikkiin tullut kaksi (?) uutta ponia? Kun tuossa videolla näkyy yksi musta läsillä ja toinen aika vaalea mitä en ole ennen nähnyt :) minkälaisia ne ovat tunnilla? Entä minkä nimisia ne ovat:D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on tullut kaks. Helka ja Marketta, en ole itse mennyt kummallakaan, mutta Helka on kuulemma tosi kiva ratsastaa ja Marketta on kuulemma ollut hitaampi ja ei niin osaava kuin Helka, mutta muuten kiva. Molemmat ponit on kuitenkin tosi kivan luonteisia ja sulosia :3!

      Poista
  5. Haha eipä kestä! ;)
    Mut tosi ihanasti Aladin menee ja täs oli just sopivasti tekstiä ja kuvia ehkä pikkasen liikaa mutta parempi liikaa kuin liianvähän :D

    VastaaPoista
  6. Oi vitsi tejä meno näytti hyvält!!!!

    VastaaPoista