sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäiset ratsastukset

Viime torstaina (2.1.) oli ensimmäinen ratsastus ja ajattelin ensin että onpas outo poni jaettu. Nimittäin Allu. Päätin sitten ratsastaa kunnolla, etten ihan alota kautta huonolla tunnilla. Hyppäsin ponimuksen kyytiin ja säädin jalustimet, nyt katsottuna ne näyttää kovin lyhyiltä. Voisin opetella laittamaan sopivat jalustimet. Emskerralla sitte. Käveltiin alkukäynnit ja alettiin verkkaamaan itsenäisesti ravissa. Allun ravi oli kiva keventää ja se ravasi ihan ok. Välillä sain kuitenkin pyytää eteen hieman. Verkattiin itsenäisesti molempiin suuntiin.


Verkkojen jälkeen istuttiin alas harjoitusraviin ja ei Allun ravi ollut ollenkaan niin paha kuin muistin. Jäätiin ympyröille ja asetettiin ensin ulospäin ja kun taas asetettiin sisälle piti pitää sama ulko-ohjantuntuma. Muutettiiin tehtävää niin että piti lyhentää istunnalla askelta aina pituushalkaisijan kohdalla. Allu oli ihan mukavan herkkänä, jouduin kuitenkin ottamaan ohjalla välillä. Allu alkoi pyöristymään kivasti. Alettiin tekemään väistöä puoli ympyrää. Alussa tuntui ettei allu väistänyt ollenkaan, kuitenkin se väisti joitakin pätkiä ihan hyvin. Toiseen suuntaan se väisti tosi hyvin, alussa tosin yritti lähteä lapasesta ja painoi hieman kädelle. Kuitenkin se rauhottui nopeasti ja päästiin väistämään. Allu väisti tosi hyvin kuten jo sanoin. Välillä meinasi ravi vähän hyytyä johon tottakai puutuin melkein heti. 







En muista pidettiinkö tässä välissä välikäynnit, mutta aloitettiin laukkatehtävä joka ei mennyt ihan niinkuin piti. Tarkoituksena oli nostaa laukkaa oikealla hetkellä. Allu on vähän huono ylläpitämään laukkaa ja laukkaa pitäisi ratsastaa vähintään pari ympyrää että se alkaisi pyörimään. Ainakin mun kanssa. Muutamat nostot meni penkin alle, allu vain kiihdytteli ja mitä säädin jotain omaa siellä selässä. Kuitenkin sain muutaman hyvän noston, ongelmaksi jäi vain laukan ylläpitäminen joka ei tänään onnistunut. Nosteltiin laukat molempiin suuntiin ja kun oltiin saatu hyvät nostot siirryttiin käyntiin ja pidettiin välikäynnit.


Kerättiin ohjat ja loppuravailtiin. Mun ongelmaksi on muodostunut se että lopetan sen enemmän vaatimisen loppuraveissa, siksi ponikaan ei enään mennyt oikeinpäin. Sekä mun on jotenkin todella vaikee päästä lähelle hevosta kevyessä ravissa. No loppuravit meni ok ja allu ravasi tosi kivasti ja sitä ei tarvinnut hirveästi patistella. Siirryttiin käyntiin ja annettiin pitkät ohjat. Vein ponin talliin ja nopeasti laitoin pois.



Perjantaina (3.1) olin tallilla ja siitä ei sen enempään kun en tehnyt ihmeellisiä ja en ratsastanut. Ina ja Netta tulivat kuitenkin yöksi joten päätettiin lähteä tallille lauantaina. Heti kun tultiin tallille listassa luki että Allu -  ja Waltteri -  . Netta meni Waltterilla rästille ja mä menin sitten Allulla kun Ina ei halunnut mennä. Mentiin tunti kentällä ja Allu oli ihan ok. Tehtiin väistöjä ja nostettiin laukkaa. Laukat meni jälleen suurimmaksi osaksi penkin alle, mutta kerran menin sitten 1,5 ympyrää ja sain laukkaa hieman pyörimään. Kuvia tästä tunnista ei ole.

Myöhemmin talutin hetken Sunnyä ja syötiin ja oltiin tallissa. Pääsin myöhemminkin tunnille, tälläkertaa Ruudilla. Poni oli tosi kiva. Tehtiin samoja juttuja kuin aikaisemmalla tunnilla. Ensin perus alkuverkat, sitten väistöjä uralla. Ruuti väisti alussa tosi huonosti ja sitten kun sain pohkeet läpi se väisti oikein hyvin. Väistettiin myös ympyrällä ja väistöt meni hyvin. Nostettiin laukkaa ja se meni ihan hyvin. Ensin ruuti ei halunnut kääntyä ympyrälle ja kiemurteli minkä kerkesi, kuitenkin mennen lopulta ympyrälle. Laukat nousi hyvin ja ruuti ylläpiti laukkaa vaivattomasti. Loppuraveissa ruuti antoi periksi ja oli tosi kiva ratsastaa. Harmiks kuvaaja joutui rientämään muualle ette saa kuvia siitä kun poni oli hieno. Mutta kuitenkin se oli tosi kevyt edestä ja ravasi rennosti. Poni oli tunnin jälkeen ihan poikki. Laitoin ponimuksen pois ja loppu-ilta meni rauhallisesti.


Kiitos kuvaajille ja saatte sitten tän viikon ratsastuksista postausta kun kerkeän :) Ja miten teidän ensimmäiset ratsastuksen on mennyt?

//Ida

6 kommenttia:

  1. kiva postaus tämä :) hyvin meet allulla ja ruudilla !
    mun eka tunti meni tosi hyvin, vaikka odotukset olikin jotain ihan muuta :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullakin varsinkin ponin kuulemisen jälkeen oli fiilikset aika sekavat, mutta hyvä jos meni hyvin!:)

      Poista
  2. kiva postaus, tosi kiva ku sulla on aina kuvia ja video näis postauksis, jaksaa paremmin lukee/kattoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tästä on tullu mulle vähän sellanen tavaramerkki ainakin omasta mielestäni, videot kuuluu asiaan ;)

      Poista
  3. Sulla on superkiva blogi kun sulla on joka postauksessa kivoja ja hyvä laatuisia kuvia, ja yleensä on kans joku kooste. Harmi vaan, kun en pääse google-tililleni enkä voi liittyä lukijaksi :(..
    Yritän sanoa tämän mahdollisimman asiallisesti, että tossa koosteessa kun menet Allulla ja kai lyhensitte (?) ravia ja sitten kun piti taas mennä reippaammin niin jäit jossain kohdissa vähän potkimaan Allua eteenpäin. Olisit varmaan saanut reaktion nopeammin raipalla, kun sulla oli kuitenkin pitkä raippa. Mutta sait sen kuitenkin siitä huolimatta liikkumaan :). En siis mitenkään sano sua huonoksi, päinvastoin, oot tosi hyvä ratsastamaan !

    -anteeksi että tuli anonyymillä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja joo jään helposti potkimaan jostain syystä, varmaan sen takia kun oon joutunu käyttämään paljon lyhyttä raippaa ja oon tottunu siihen että en käytä sitä. Kuitenkin lopputunnista ei tarvinnut ponia paljoa potkia :) Ja sunlaisia anonyymejä pitäis olla enemmän, eli kiitos tosi asiallisesta kommentista :)

      Poista