lauantai 9. marraskuuta 2013

yksi läikikäs ja toinen oikukas

Saatte tälläkertaa tuplaratsastuspostauksen, molemmista tunneista on nimittäin vain muutama kuva. Niin ja tää postaus tulee vasta nyt koska en saanut aikasemmin yhtään aikaseks tehä mitään..
 
Perjantai 25.10. oli mulle laitettu Nasse, tosin menin tunnin Masilla. Alkukävelyitten jälkeen tultiin lamppurivien alle ja asetettiin ulos tai sisälle. Masi taipui hyvin ja pysyi hyvin suorana. Asettelujen jälkeen väistettiin toisella pitkällä sivulla takaosaa sisään ja toisella sivulla takaosaa ulos päin. Masi väisti ihan ok, välillä tosin poikitusta oli liikaa, sain kuitenkin korjattua poikitusta paremmaksi vähän pohkeella.



Otettiin itsenäinen raviverkka ja tein kaikenlaista pylpyrää ja kiemuraa. Musta tuntu ettei masu ravannut ollenkaan, onneks sain siihen edes vähän vauhtia. Jouduin kuitenkin käyttämään aika paljon pohjetta, raippaa en ollut ottanut... Shame on me! Ens kerralla kyllä otan oli poni kuka tahansa.


Aloitettiin laukkatehtävä. Tehtiin pitkän sivun keskelle 10m voltti, jonka jälkeen nostettiin laukka. Nostot oli aika hyviä, laukka myös. Kerran en saanut ylläpidettyä laukkaa joten Masi siirsi raviin. Muut nostot meni hyvin ja Masi ylläpiti laukan hyvin, tosin meinas olla nenällään parikertaa. Laukkojen jälkeen välikäynnit ja loppuravit. Käyntien jälkeen alas selästä ja poni talliin.

Perjantaina 1.11. luki listassa mulle Aladin. Mun ei tarvinnu onneks laittaa ponia kuntoon joten kuvasin wilmaa. Aloitettiin tunti väistöillä, samantyyppisesti kuin edellisellä viikolla. Takaosaa aladin väisti hyvin ulos, mutta sisälle vähän heikommin niin että jouduin monesti viemään takaisin linjalle koska muuten poni karkasi sieltä. Saatiin kuitenkin kaikesta huolimatta hyviä pätkiä.

Alettiin tulemaan ravissa puomit. Aluksi ihan normaalisti, hetken kuluttua käsi sivulla, kypärän päällä tai selän takana. Aladin ravaili ihan hyvin, välillä tosin saatiin edelläoleva kiinni ja vauhti hidastui. Tehtiin puomien lisäksi loivaa kiemuraa. Kiemuralla en saanu Aladiniin mitään tuntumaa joten ratsastin sen vain niin hyvin kun pystyin.

Pidettiin välikäynnit ja jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle. Otettiin siinä laukkaa. Ja enpä oikeen sano siitä mitään, ainakaan eka suunta ei menny ollenkaan niinkuin piti. Aladin oli vähän hidas pohkeelle ja jouduin antamaan raippaakin. Laukattiin ihan onnistuneesti puomille asti, sen jälkeen eteen tuli estetolppa johon löin polven ihan jokaikinen kerta ja uskotte kuinka se sattui. Saatiin onnistunut ympyrä ilman vammautumista ja vaihdettiin suuntaa. Tähän suuntaan tolppaa siirrettiin (!!) ja toinen polvi selvisi mustelmitta. Tässä kierroksessa taidettiin onnistua vähän paremmin.


Ehdittiin onneksi vielä hypätä linjaa. Eka este oli ristikko ja toinen oli puomi ekalla kierroksella ja toisella kierroksella pysty. Eka kierros meni hyvin ja aladin hyppäsi miten piti.

 Toisella kierroksella ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa...heti ekan aladin hyppäs tosi kaukaa ja toiselle se kielsi ja hyppäs tötterön yli ja mä halaan sen kaulaa ja nään jo kauhukuvia kuinka tipun. Sain jarrutettua ponin kuitenkin kulmaan. Tulin uudestaan ja nyt kaikki meni hyvin, laukattiin myös pääty-ympyrä ja tulin sen parikertaa koska en saanu aladinia vaan menemään puomin yli hyvin. Pikaiset loppuravit ja käynnit ja poni talliin.




Ootteko huomannu kuinka positiivinen mieli auttaa asiassa kuin asiassa. Mulle jäi Masi tunnista ihan ok-fiilikset ja aladinista tosi hyvät. Lopetan tuntien vihaamisen ja keskityn hyviin puoliin :)  Vielä tähän loppuun, kiinnostaisko teitä joulukalenteri tänne blogiin? Jos kiinnostaa laittakaa postausehdotuksia tonne kommentteihin!

//Ida

15 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus :D Miten ihmeessä saat noin hyviä kuvia maneesissa? mäkin tarviin jonku prokuvaajan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Oon kouluttanu mun hovikuvaajasta aika hyvän :D ja wilma otti noi Aladin kuvat, nii ja vielä tottakai joudun muokkaamaan noita kuvia vähän koneellakin ;)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
  3. kiva postaus! :)
    ja tee vaan joulukalenteri! siihe jotai sellasii kivoi tunnelmallisii joulupostauksii/erilaisii erikoispostauksia/paljon videoita (tallipäivä, kamat, tms) yms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja teen varmaan erillisen postauksen mihin saa ehdottaa noita postauksia :)

      Poista
  4. EN ihmettele miksi poni kielsi ja hyppi huonosta kohtaa, silla heilut kummankin ponin laukassa miten sattuu ja et rytmitä laukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa et kummiskaa aukois päätä, ennen ku näät aladinin livenä! Se kieltää ja hyppää vähän oudosti melkein jokaisella!! :o

      Poista
    2. oijoi no miks ihmeessä sitten käyn tunneilla :o?!? ja toinen ano, jep :)

      Poista
  5. Mäki sanoisin samaa niinkuin tuo toinen ano, et oikein ole mukana laukan rytmissä. Itse olen mennyt Masilla ja Aladinilla, ja kyllä niiden laukkoihin pystyy mukautua. Muuten ratsastat hyvin ja sulla on kiva blogi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no en oikeen osaa ratsastaa niillä ja mulle niillä on tosi outo laukka, mutta kiitos kun sanoit asiallisesti tän :) ja kiitos :)

      Poista
  6. Heei näyttääpä tutuilta noi sukat ja housut :D

    Blogissani on sulle haaste ! :)
    http://ffnormal.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot mun ratsastusvaate-esikuva :D ja jes teen ton kunhan kerkeen :)

      Poista
  7. Tee vaa joulukalenteri ja tää on tosi hyvä blogi :)

    VastaaPoista