lauantai 23. marraskuuta 2013

Kaivattu koulutunti

Oi kuinka ehdinkin kaivata kunnon koulutuntia.. Viimeviikon perjantaina (15.11.13) ratsuksi oli laitettu Ruuti. Vähän sekavat fiilikset tuli, viimeksi ei mennyt ihan niin hyvin ponin kanssa. Selkään kuitenkin hyppäsin ihan positiivisellä mielellä, se on jo osa onnistumista. Aika nopsasti siirryttiin raviin ja saatiin verkkailla itsenäisesti. Ruuti ravas aika mukavasti, vaikka mun mielestä se tuntu kamalan hitaalle. Poni oli kuitenkin ihan hyvän tuntunen ja näin.

Tunnin pääasia oli suoruus. Katsottiin että ponit menevät oikeasti suoraan uralla. Ruuti meni suoraan oikein kivasti, mitä nyt välillä hiukan kiemurteli, mutta sen sai korjattua helposti. Seuraava tehtävä oli tulla keskihalkaisijalle ja mennä ihan suoraan. E käski olemaan kriittisiä siitä että se poni oikeasti menee suoraan. Suurimmaksi osaksi ruuti meni suoraan, ja pienet kiemurtelut sai korjattua helposti. Lisättiin tehtävään väistö. Pituushalkaisijan puoleen väliin väistöä ja sitten suoristus. Mentiin ensin ruudille vaikeampaan suuntaan oikeaan, ja heti se alkoi kipittämään alta ja tuli ihan hirveän kovaksi ja vahvaksi suusta. Jouduin ottamaan pariinkiin otteeseen todella vahvoja pidätteitä. Pikkuhiljaa helpotti ja poni väisti parit astkeleet hyvin. Vaihdettiin suuntaa ja väistöt olivat miljoona kertaa helpompia tähän suuntaan. Muutaman kerran poni meinas lähteä kipittämään mutta se hoitui jo pienillä pidätteillä. Tähän suuntaan R väistöi jo paremmin ja sai kiitellä paljon.

Seuraavana vuorossa olikin laukkaa. Tehtiin voltti S'ään ja sen jälkeen nostettiin laukka. Eka nosto oli ihan ok, toinen oli varmaan paras minkä oon ikinä tehny. Poni suoristui hyvin ja nosti heti pyynnöstä. Loput nostot tähän suuntaan tais olla ihan hyviä. Toiseen suuntaan eka oli ok, Ruuti nosti oikean laukan joka on sille vaikeampi. Toinen nosto ei oikein onnistunut, poni ryntäs laukkaan ominluvin ja  kun sain sen raviin puri se kuolaimeen niin että vasta lyhyen sivun lopussa sain pidätteitä läpi, kerran se nosti myös väärän laukan. Viimeisellä kerralla menin 4 volttia, poni kaahotteli ja hidasteli, lopulta se rauhottui niin että sain nostettua laukan. Ja videolta näätte laukat niin tiedän, en osaa istua siellä. Pikkuhiljaa mä kyllä opin ;)

pikkulaama♥
Laukkojen jälkeen ravailtiin kevyessä ravissa ja Ruutana ravaili kivasti. Hetken mietin pitäiskö toivoa Spirittiä ens tunnille.. päätin kuitenkin antaa olla ja katsoa kenellä menen. Loppukäynnit ja hikinen palleroponi talliin.


Näin loppuun pienet pahoittelut edellisestä postauksesta, vähän kuvia, ei koostetta ja vähän tekstiä. Mulla oli tarkoitus rustailla siihen loppuun vielä jotain, kuitenkin ajatus katkesi ja julkaisin sen. Se postaus oli herätys mulle ja tajusin että se on just sellainen mistä en erityisemmin pidä. No kuitenkin. Olisi kiva jos teillä olisi jotain ehdotuksia joulukalenteriin koska en haluaisi tehdä siitä tylsää. Niin ja sen lisäksi tulee tavalliset ratsastuspostaukset. Katsotaan jos saan nopeasti uutta postausta tän viikon perjantain ratsastuksesta :)

//Ida

2 kommenttia:

  1. kiva postaus :) hyvä toi kooste tossa lopussa ja kuvat ! :) ruuti on tosi sulonenn :3

    VastaaPoista