keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kevään tunnit yhtenä pakettina (1/2)

Päätin nyt laittaa melkein kaikki tunnit näin yhteen, en nimittäin muista tunneista oikeastaan mitään, jo kirjoitetut postaukset ovat linkkinä ja lopuille pieni selostus ja muutama kuva ja pieni pätkä videota.

2.1 Allu Uusi tunti ja poni jolla en ollut aikoihin mennyt. Allu oli kuitenkin yllättävän kiva, vaikka laukat et oikein onnistuneet. Tehtiin väistöjä ja askeleen lyhennyksiä. Linkki postaukseen.
4.1 Allu & Ruuti Pääsin kahdelle tunnille ja molemmat ponit oli ihan ok. Tehtiin väistöjä ja laukannostoja. Linkki postaukseen.
9.1 Ramona Poni oli tosi kiva ja toimi hyvin, eikö moittimista. Tehtiin väistojä ja avoja. Linkki postaukseen.
16.1 Aladin niminen poni listassa. Pelkäsin että tunti olis ihan kamala, mutta poni oli kuitenkin ihan kiva lopputunnista ja laukat oli tosijees. Tehtiin avoja ja sulkuja. Linkki postaukseen.

17.1 Waltteri oli mukavan energinen koko tunnin, tehtiin samantyyppisiä juttuja kuin torstain tunnilla. Ja nyt täytyy kehua. Waltterin laukka oli ihan sika hieno! Se oli tosi eteenpäin menevää ja pyöri ihan matavasti. Laukattiin vaan yks ympyrä mikä on sinänsä harmi ettei sitä päässyt "enempää" ratsastamaan. Mutta yleiset fiilikset oli ainakin laukasta sikamahtavat!
23.1 Hanna Tunti meni hyvin ja poni oli mukava, tosin hieman hidas. Tehtiin väistöjä, avoja ja laukkavoltteja. Linkki postaukseen.

30.1 Waltteri luki listassa. Olin iloinen koska oon jopa kaivannut tolla ponilla ratsastusta. Waltteri omaa vaan niin ihanan luonteen ettei se laamamaisuus haittaa kauheasti. Verkkailtiin ihan tavallisesti alkuun. Taidettiin hetken verkkailuiden jälkeen siirtyä menemään pääty-ympyröitä harjoitustravissa. Waltteri oli paljon parempi kuin aikaisemmin ja taipui mukavasti. "Pää"tehtävänä oli keskiympyrätyöskentely. Aluksi väistettiin ympyrän toisella puolella takapäätä ulos. Välillä Waltteri väisti hyvin ja välillä tuntui kun se jäkittäisi ihan kunnolla vastaan. Saatiin kuitenkin hyviä väistöjä. Vaihdettiin väistöt laukkaan. Ween laukka oli vähän lötköä, ei läheskään niin hyvää kuin pari viikkoa sitten. Muutamat tosi täsmälliset nostot tuli ja laukka pyöri hyvin. Sitten vaan loppuverkat. Waltteri oli oikein mukava ja tykästyin siihen vain enemmän.







6.2 Ruuti oli vuorossa. Alkuverkattiin hetki itsenäisesti kunnes siirryttiin kahdelle pääty-ympyrälle. Aluksi kevenneltiin ponien ravi oikein aktiiviseksi ja reippaaksi. Muuteltiin tempoa molempiin suuntiin ja koitettiin ratsastaa ponit hyvin avuille. Laukat ratsastettiin ympyröillä ja laukattiin niin kauan kun käskettiin. Ruutin laukka oli tosi hyvä, ja toiseen suuntaan huikee. Kokonaisuutena poni oli jees koko tunnin.





13.2 Aladin ja vuorossa esteitä eli paljon kivempaa! Aladin oli tosi hyvä ja energinen. Hypyt onnistu suurimmaks osaks eikä otettu turhia paineita ponin kanssa. Mentiin puomeja, laukattiin ympyrällä ja hypättiin pientä ristikkoa.





6.3 Ruuti Mulla jäi pari tuntia väliin kanarian reissun ja sairauden takia, kuitenkin jatkettiin esteillä. Tehtiin tosi kivaa tehtävää alkuverkkojen jälkeen. Hypättiin ristikko jonka jälkeen piti pysähtyä. Aluksi pysähdykset oli mitä oli mutta sitten pari onnistui ihan nappiin tötsien väliin. Tän jälkeen tultiin ristikon jälkeen lävistäjällä oleva este. Ruuti roiskautteli menemään ja mä pidin vain hatusta kiinni. Viimeisellä kerralla tultiin myös toisen lävistäjän este. Ruuti vaihtooi laukat hyvin, mutta roiskautteli esteitä vain jotenkin yli. Kuitenkin oli kivaa ponin kanssa! 





13.3 Ruuti ja jatkettiin esteillä. Alkuverkattiin laukkaa ympyrällä puomin kanssa ja ruuti laukkas hyvin eikä yrittäny lähteä itsestään. Tehtiin taas muutamat ristikko -> pysähdys ja ne meni ihan ok. Seuraavaks hypättiin ristikko ja sen jälkeen ympyrällä oleva ristikko. Ruuti ajautu monta kertaa liian paljon oikeelle niin hypättiin se muutamaan otteeseen. Lopuks hypättiin pientä pystyä. Ekalla kerralla poni kiemurteli ja tuli huono paikka, toinen kerta onnistui hyvin.







20.3 Nelli ja viimeinen estekerta. Alotettiin perus verkalla ja nelli oli ihan ok. Laukattiin ympyrällä, jonka jälkeen alotettiin hyppäämään. Hypättiin aluksi ristikko -> puomikasa, ja pikkuhiljaa puomikasa nousi pysyksi. Sitten hypättiin "viuhkapystyä" joka muutettiin vielä pystyksi. Nelli hyppäs mukisematta uusienkin puomien yli ja oli hauska hypätä.



27.3 Atte ja pitkästä aikaa kouluilua. Alkuverkattiin ihan normaalisti ja sitten alotettiin tunnin pääaihe eli kulmat. Tehtiin erilaisia kulmatehtäviä, niin ravissa kuin käynnissä. ehtiin myös voltti pitkälle sivulle. Atte pehmeni edestä nopeesti ja tuli vähän pyöreämmäksi. Kerran kun tein volttia tuntin miten poni on täysin pohkeiden välissä. Hyvä etten möllöttänyt suu auki. Nostettiin laukkaa voltin jälkeen ja sitten lyhyen sivun aikana raviin ja hyvä kulma. Kulmat onnistu aten kanssa tosi hyvin ja poni oli huikee. Rakastuin siihen uudestaan.







31.3 Waltteri Pääsin ratsastelemaan kevyesti waltterilla joka palaili saikulta, poni liikkui yllättävän hyvin eteen. Poni oli oikein kiva.

3.4 Nelli Meillä oli sijainen ja tehtiin vähän kaikenlaista. Aluksi mentiin hetki löysällä ohjalla. Tehtiin paljon ympyrätyöskentelyä ja jälleen kulmiin ratsastamista. Nelli oli ihan ok.





10.4 Ruuti Kenttäkausi alkoi vihdoin ja päästiin ulos. Ruuti oli aika mukava koko ajan. Tehtiin taas kulmia ja väistettiin ympyrällä. Mentiin myös hetki ilman jalustimia. Laukannostoissa poni oli lentoon lähdössä. Kunhan kuski kylmäsi hermot niin ponikin malttoi odottaa hieman paremmin.







11.4 Nasse Pääsin tunnille kun nasu ratsastajaa ei näkynyt ja ponilla oli virtaa vaikka muille jakaa. Verkkailtiin normaalisti ja tehtiin samoja kulmatehtäviä kuin omalla tunnilla. Nostettiin laukkaa ympyrällä ja nasse malttoi välillä odottaa ja välillä oli työn takana että se ei lähtenyt ajoissa. Lopputunnista nasse pehmeni kivasti edestä ja pyöristyikin vähän. En ollutkaan mennyt aikoihin sillä ja sehän oli oikein kiva.






maanantai 14. heinäkuuta 2014

Henkiin herääminen ja kysymyspostaus

Oijoi mites kävikään tämän mun postailun, no huonosti kävi. Kuitenkin mieli on aina haikaillut blogin perään ja täytyy myöntää oon nauttinut tästä ajasta kun ei ole viitsinyt avata konetta ja rustailla postausta. Mutta koska kaikenlaista on ehtinyt tapahtua enkä ihan kaikesta ala postausta vääntämään, saatte te rakkaat lukijat (joita on muuten 106, en olis ikinä uskonu saavani edes noin montaa lukijaa :O) kysyä multa ihan mitä tahansa. Vastaan kaikkiin kysymyksiin ja tottakai kuvien kera. Mitä enemmän kysymyksiä sen parempi. Olisi mahtavaa jos jokainen laittaisi edes yhden kysymyksen ja ehkä mahdollisesti postaustoiveita joita yritän toteuttaa. Niin ja leiripostaustakin rustailen kunhan saa kaikki kuvat haalittua ja videon väsättyä. Haluatteko samalla lailla kuin viimevuonna eli kaikki yhteen postaukseen vai haluatteko jokasesta päivästä oman postauksen?



lauantai 24. toukokuuta 2014

poni oli kuin täi tervassa

Aika järkyttyneen näköinen kuski XD

Tästä alkaa hurja tuntipostaussarja. Näitä tunteja on takataskussa ja laitan aina 1-3 tuntia yhteen postaukseen riippuen vähän kuvamäärästä ja videon pituudesta. Estekauden laitan yhteen postaukseen koska siitä ei ole hurjasti materiaalia. Ja kertokaa kommenteissa onko kuvia liikaa vai liian vähän. Ja haluatteko ihan lyhyitä videoita vai sellasia 1-2 minuutin pätkiä.

23.1 pääsin menemään Hannalla, melkein vuoden tauon jälkeen. Alkuun ravattiin ihan normaalisti ja hain vähän nappuloita Hannan kanssa. Tein niitä samoja ympyröitä ja loivia kiemuroita kuin aina alkuverkassa. Hanna oli vähän hidas, mutta tuntui että pohkeeseen se reagoi ne kaksi askelta ja sitten taas hyytyi. Tässä vaiheessa en uskaltanut käyttää raippaa tarpeeksi. Molempiin suntiin verkkailun jälkeen Hanna tuntui ihan hyvältä, mutta videoilta katsottuna näyttää tuhottoman hitaalta. 






Jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle missä kevenneltiin ensin ravi hyväksi. Alettiin väistämään takaosaa ulos aina ympyrän toisella puolella. Hanna väisti ihan ok, välillä tosin muutteli vauhtia ominensa. Sai päättää meneekö kevyessä ravissa vai harjoitusravissa. Päätin mennä harjoitusravissa koska näin pystyn keskittymään paljon paremmin. Molempiin suuntiin väistelyn jälkeen alettiin tekemään avoja. Hanski taipui oikein hyvin volteilla ja avot oli ihan hyviä suurimmaksi osaksi. Avoissa poni ei harrastanut onneksi seinän pyyhintää mitä se herkästi väistöissä tekee. Avot kuitenkin olivat aika hitaita, mutta ei voi mitään.





Laukkatehtävä oli tänään voltti. Nostettiin B'stä laukka ja laukattiin n. 10 metrin voltti. Tässä voltilla ei oikein ehtinyt laukkaa ratsastamaan mutta nostot oli teräviä ja laukka pyöri ihan hyvin. Taidettiin ponin kanssa kuitenkin kaatua sisällepäin aika reilusti. Molempiin suuntiin laukat meni ihan hyvin. Laukkavuoroa odotellessa yritin aktivoida hannaa ja pikkuhiljaase alkoi ravaamaan paljon paremmi. Välillä otti tosin vähän hernettä nenään raipasta.





Loppukevennyksissä hain hyvää ravia ja rentoutta ponista. Loppuun asti Hanna oli kuitenkin melko epätasainen suusta ja ei meinannu pysyä alhaalla aina kovin kauaa. Oli kuitenki ihan superkiva mennä Hanskilla pitkästä aikaa ja tykkäsin siitä tosi paljon. Oma istunta tosin näissä kuvissa pissii aika paljon, mutta onneksi tästä on menty eteenpäin, se millaiseen suuntaan paljastuu tuntien edetessä.






sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Takasin bisneksissä

Huh, onpas outoa avata uus postaus ja alkaa rustailemaan tänne. Viime postauksesta on kulunut liian pitkä aika ja se taisi itseasiassa olla aprillipäivän pilapostaus. Onneks kovin moni ei mennyt lankaan vaikk muutama tuttu kysyi että kai tämä on aprillipila. Tosin kaikki tietää että oon luultavasti vielä aikuisenakin viikissä. Eli toisinsanoen vanhalla kaavalla mennään. 



Tähän kevääseen on mahtunut paljon kaikkea. On ollut ponikerhon vetämistä, sitä valitettavasti vain kolme kertaa pienen ryhmäkoon takia. Riparitapaamisia on ollut jo reilusti yli puolet ja elokuun alussa suunta onkin sitten itse riparille, huimaa! Ollaan myös hypetetty rellun leirille tulevien kanssa ihan superpaljon leiriä. Serkkujen kanssa vähän tuumattiin että jos toteutettaisiin punkaharjulla jonkinsortin lyhytelokuva. Kauhu sellainen. Jos jollakin olisi joku ideahippunen tänne niin otetaan suosiolla vastaan.


Eräs reissu josta en ole tainnut mainita lainkaan on Gran Canarian reissu hiihtolomalla. Oltiin siellä viikko ja en ole vieläkään päässyt muokkaamaa niitä kuvia. Laiska minä. Mutta nyt kun kaikki kokeet on tehty ja edessä on viikon tetti ja viimeisellä viikolla 2 retkipäivää niin mikäs siinä postauksien ja kuvien kanssa ahkeroidessa. 


Tarkimmat varmaan huomasivat muutoksen blogin ulkoasussa. Banneri ja tausta vaihtuiva kokonaan. Mallia en tälläkertaa viitsinyt muokata, en olisi jaksanut alkaa tappelemaan sen kanssa ensin tapeltuani bannerin kanssa monta tuntia ja nämä tunnit valuivat hukkaan koska gimp kaatui. Toisaalta olen tyytyväisempi tähän banneriin kuin siihen roskikseen menneeseen. Kommenttia ulkasta? Niin ja mitä mieltä olette jos muokkaan jatkossakin kuvat näin?


Vielä lopuksi ajattelin kysyä että olisiko teillä lukijoilla mitään toivepostausta jolla voisin ehkä hyvittää tämän hiljaisuuden?

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tähänkö tää loppuu?

Musta tuntuu että tää oli nyt tässä. Siitä on aikoja kun oon blogitekstiä kirjoittanut. Mutta tää jää luultavasti viimeiseksi tekstiksi ellei vuorokauteen tule roimasti lisää tunteja. Mun aikani on valitettvasti rajallinen ja nyt uusien asioiden tultua en oikeen ehdi enää kirjoittaa. Tän kauden jälkeen lopetan varmaan viikissä jos asiat menee oikein. Tarkoitus olisi myös alkaa vuokraamaan yhtä hevosta, mutta siitä ei saakkaan laittaa kuvia nettiin joten en ala kertoilemaan siitä sen enempää. Eli tässä tää on, viimeinen postaus.


//Ida