lauantai 30. huhtikuuta 2016

Lähti lapasesta

20.10 oli viimeisen estekerran aika. Onnekseni mulle osui jälleen Nasse. Alkuverkattiin ihan normaalisti ja alettiin aika nopeasti hyppäämään. Aloitettiin hyppäämällä pitkällä sivulla olevaa linjaa. Nasse hyppäsi hyvin, kerran olin sen verran nukuksissa että Nasu päättikin hyppäämisen sijaan mennä kavereiden luokse. Lisättiin ennen linjaa ympyrällä oleva ristikko ja linjan esteet nostettiin pystyksi ja okseriksi. Hyppäsin ympyrällä olevan ristikon ja yhtäkkia Nasse alkoi painaa kädelle ja lähti lapasesta. Ei poni kovin kovaa mennyt mutta kontrollia ei ollut joten käänsin ympyrälle ja hain kontrollin takaisin, onneksi kuitenkin poni tuli melko hyvin takaisin. On välillä ihan hyvä että poni tarkistaa onko kuski hereillä kyydissä. Muuten sitten loppuosuus meni hyvin. Hypättiin rataa vielä loppuun ja Nasse hyppäsi tosi hyvin ja vältettiin melkein kokonaan turhat pikkuaskeleet esteiden eteen ja poni uskalsi hypätä vähän kauempaakin.




4 kommenttia:

  1. Tällä tunnilla teillä meni selkeästi paremmin kuin edellisellä, Nasse kulki paremmin eteen ja imi vähän paremmin esteille. Lisäksi sinun istuntasi oli jonkun verran parempi, kuitenkaan sinun kätesi eivät työntäneet liikettä enään eteen. Kohta oot kunno pro esteratsastaja. ;)

    VastaaPoista