sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Takasin bisneksissä

Huh, onpas outoa avata uus postaus ja alkaa rustailemaan tänne. Viime postauksesta on kulunut liian pitkä aika ja se taisi itseasiassa olla aprillipäivän pilapostaus. Onneks kovin moni ei mennyt lankaan vaikk muutama tuttu kysyi että kai tämä on aprillipila. Tosin kaikki tietää että oon luultavasti vielä aikuisenakin viikissä. Eli toisinsanoen vanhalla kaavalla mennään. 



Tähän kevääseen on mahtunut paljon kaikkea. On ollut ponikerhon vetämistä, sitä valitettavasti vain kolme kertaa pienen ryhmäkoon takia. Riparitapaamisia on ollut jo reilusti yli puolet ja elokuun alussa suunta onkin sitten itse riparille, huimaa! Ollaan myös hypetetty rellun leirille tulevien kanssa ihan superpaljon leiriä. Serkkujen kanssa vähän tuumattiin että jos toteutettaisiin punkaharjulla jonkinsortin lyhytelokuva. Kauhu sellainen. Jos jollakin olisi joku ideahippunen tänne niin otetaan suosiolla vastaan.


Eräs reissu josta en ole tainnut mainita lainkaan on Gran Canarian reissu hiihtolomalla. Oltiin siellä viikko ja en ole vieläkään päässyt muokkaamaa niitä kuvia. Laiska minä. Mutta nyt kun kaikki kokeet on tehty ja edessä on viikon tetti ja viimeisellä viikolla 2 retkipäivää niin mikäs siinä postauksien ja kuvien kanssa ahkeroidessa. 


Tarkimmat varmaan huomasivat muutoksen blogin ulkoasussa. Banneri ja tausta vaihtuiva kokonaan. Mallia en tälläkertaa viitsinyt muokata, en olisi jaksanut alkaa tappelemaan sen kanssa ensin tapeltuani bannerin kanssa monta tuntia ja nämä tunnit valuivat hukkaan koska gimp kaatui. Toisaalta olen tyytyväisempi tähän banneriin kuin siihen roskikseen menneeseen. Kommenttia ulkasta? Niin ja mitä mieltä olette jos muokkaan jatkossakin kuvat näin?


Vielä lopuksi ajattelin kysyä että olisiko teillä lukijoilla mitään toivepostausta jolla voisin ehkä hyvittää tämän hiljaisuuden?

11 kommenttia:

  1. Hyvä ida, nyt pidät blogin aktiivisena ja postailet usesti!!

    VastaaPoista
  2. Vihdoinki saatiin uutta luettavaa tähänkin blogiin :)
    Ulkoasu on ainaki mun mielestä kiva ja kuvat voit muokata vaikka tollatavalla kun kerran ne jaksat muokata (en ikinä jaksais xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, muokkailen ne sitten jatkossa näin vähän helpommalla tavalla :D

      Poista
  3. Miten sen blogissasi mainitsema hepan vuokraaminen sujuu? Onko sulla vuokris vai ridaatko vain Viikissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli osa sitä aprillipilaa eli mitään vuokrista ei ole :D ja ridailen viikissä vaan :)

      Poista
  4. kiva kun alat taas postailemaan ! mulla ei oo mitään erikoista toivepostausta. :3
    muokkaatko siis tuolla gimp -ohjelmalla kuvia ? ja voitko kertoa, että miten olet saanut kuvat juuri tuon kokoisiksi ja kehykset pois, täytyykö siinä muokata sitä html -koodia ? itellä se koodin muokkaaminen ei jostain syystä ole onnistunut, kiitos jos viitsit auttaa ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu muokkaan, nää tosin oon muokannu PhotoScape ohjelmalla. Kuvaa saa pienennettyä gimpissä kuva->skaalaa kuvaa. Ja mulla ne vaan katosi jotenkin kummallisesti, eli en osaa auttaa tässä asiassa ;/ Mutta kannattaa googletell jos sieltä löytyisi vinkkejä :)

      Poista
  5. Toi sun banneri on kyl tosi kiva! Tykkään! Kuvatki on muokattu kivasti, vaik en hirveesti ite tiiä mitää kuvien muokkauksesta :) Ja mä ainkaki haluisin sun tallipäivän (vaik se sun ratsastuspäivä) ni videolla. Niiku videopostaus tai sit jos jaksat ni my day. Mut kiva ku alotit uuestaa tän bloggaamisen, jäin kyl kaipailemaan tätä sun blogia ku tänne ei mitää postauksia tullu. Ja pakko sanoo et mä kyl uskoin sen aprillipilan täysin ku et postaunnu sen jälkee vähää aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja voisin harkita tota videopostausta, ja kiva että edes joku on kaivannut :D

      Poista
  6. jeee vihdoin säkin oot elossa :D hahaa joop tehkään vaan joku kauhuelokuva :)

    VastaaPoista